Kiropraktiikka ja alaraajaoireet
Alaraajaan luetaan jalkaterä, nilkka, polvi ja lonkka. Pelkästään jalkaterässä on 25% ihmisen luista joten on helppo ymmärtää että siellä voi syntyä nivelten liikehäiriöitä.
Nilkan on varmasti kaikki suomalaiset nyrjäyttäneet jossain vaiheessa elämää, moni useammin kuin kerran. Polven ja lonkan ongelmista kärsii myös moni suomalainen. On hyvä ymmärtää, että kyseessä on liikeketju joka toimii molempiin suuntiin. Eli jos esimerkiksi lonkan toiminta on heikkoa, vaikuttaa se alas polven, nilkan ja jalkaterän toimintaan ja päinvastoin.
Myös selkärangan toimintahäiriöt voivat aiheuttaa ongelmia alas jalkaan saakka. Jos esimerkiksi lantiosi on vinossa, vaikuttaa se väistämättä alaraajan biomekaniikkaan.
Onkin hyvä tutkituttaa koko alaraajan lisäksi myös selkäranka jos kärsit alaraajaoireista, koska niiden aiheuttaja voi olla ylempänä kuin luuletkaan.
Tweet